Hautainhoitorahasto
 
Helsingin seurakuntien hautausmaiden hoitoa varten perustettiin viime vuosisadan alussa ns. hautainhoitorahasto. Sen varat koostuvat hautojen hoitomaksuista. Lisäksi rahaston taloutta on vuosien aikan parannettu sijoitustoiminnalla. Rahaston tarkoituksena on turvata hautojen kunnossapito ja hoito sekä lisätä hautausmaiden yleistä esteettistä arvoa.
Hautainhoitorahasto on tarkoitettu vain hautojen hoitoon, joten se pidetään irrallaan seurakuntayhtymän muusta omaisuudesta. Rahaston varojen avulla hautausmaille on rakennettu mm. kasvihuoneita. Hautainhoitorahaston toiminnasta vastaavat seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö, kiinteistöjohtaja ja hallintojohtaja.
Hautojen hoito
Haudan ruoho-, hiekka- tai kukkahoidosta voidaan tehdä sopimus yhdeksi, viideksi tai kymmeneksi vuodeksi. Ruoho- tai hiekkahoidosta voidaan lisäksi tehdä sopimus 25 vuodeksi. Jos hauta ei ole ollut hoidossa viiteen vuoteen, peritään hoidon tilauksen yhteydessä kunnostusmaksu, ja hauta kunnostetaan perusteellisesti ennen hoidon aloittamista. Muistomerkkien ja reunakivien hoidot eivät sisälly hoitosopimuksiin.
Ruoho- ja hiekkahoidot
Suurin osa haudoista on nykyään ruohopeitteisiä. Ruohohoito tarkoittaa haudan ruohopeitteen säännöllistä leikkaamista, kastelua sekä lannoittamista. Tarvittaessa ruohopinta uusitaan. Hoitokauden alkaessa toukokuussa nurmi kunnostetaan. Ruoho pyritään leikkaamaan joka toinen viikko koko hoitokauden ajan.
Hiekkapeitteisiä hautoja on nykyään vain Hietaniemen ja Kulosaaren hautausmailla. Haudan hiekkahoito käsittää hiekkapinnan puhdistuksen roskista ja rikkaruohoista sekä tarvittaessa koristehiekan vaihdon.
Uusissa hautakortteleissa hautaan kuuluu usein ns. pakollinen perushoito, joka maksetaan hautaa lunastettaessa. Tämä hoito on vapaaehtoista ruohohoitoa edullisempi. Pakollisen perushoidon tulee olla voimassa yhtenevän ajan haudan hallinta-ajan kanssa.
Kukkahoito
Kukkahoitoja myydään kesäkaudeksi, joka alkaa juhannuksesta ja päättyy syyskuun lopussa. Hautausmailla kukkavalinnat tekee alueen puutarhuri. Ruusuhoitojen myynnistä on luovuttu kokonaan, koska ruusut eivät ole menestyneet haudoilla. Joillekin alueille kukkahoitoja ei voi tilata lainkaan.
|