Siirry sisältöön
4.9. Onneksi olkoon: Ansa   |   Tekstiversio  |   Abc-   Abc+   |     In English  |     По-русски  |     Svenska enheten  |     Eesti
     Hae: 
 
Uutiset
Kuumuus koettelee työntekijöitä ja vierailijoita myös kirkossa (21.7.2010)

Suomalaisia tällä hetkellä hellivä helle nostaa hikikarpaloita papinkin otsalle.

Lämmöstä huolimatta evankelisluterilaisilla papeilla pukeutumisväri on musta, ja papillisten tunnusten on oltava näkyvissä. Kuumalla säällä työoloja voi helpottaa muun muassa jättämällä messukasukan pois ja valitsemalla lyhythihaisen papinpaidan.

”Materiaali voi olla kevyttä, vaikka väri onkin musta”, muistuttaa Tuomiokirkkoseurakunnan johtava kappalainen Marja Heltelä.

Kirkollisissa toimituksissa papit suosivat nykyään albaa mustan ja raskaan kaftaanin asemasta. Kaavun alla oleva vaatetus on varsin pitkälle papin oman harkinnan varassa, joten sitä säätelemällä työskentely helteellä helpottuu.

”Järki sanoo, että jos lauletaan kesälauluja, juodaan kahvia ja pidetään pieni puhe, ei tarvitse olla puku päällä”, summaa Oulunkylän seurakunnan kirkkoherra Heikki K. Järvinen.

Kirkkoväen vaatetus vaihtelee kesällä

Pappien lisäksi kirkoissa kuumuuden kanssa kamppailevat myös kanttorit. Lämpötila nousee erityisen kovaksi urkuparvella, mutta onneksi kanttoreiden pukeutuminen on vapaampaa kuin muutama vuosikymmen sitten.

Kesä tuo suosituimpiin kirkkoihin paljon turisteja ja lomalaisia. Tulijoiden vaatetus vaihtelee. Kirkkovieraiden pukeutumista ei esimerkiksi Helsingin seurakunnissa kuitenkaan rajoiteta, vaan kirkoissa luotetaan pukeutumisessa kävijöiden tilannetajuun.

”Kirkkoon voi tulla vaatteissa, jotka sää sallii ja joissa kokee viihtyvänsä ja jaksavansa. Olennaista on, että ihminen haluaa tulla kirkkoon. Ei ole meidän tehtävä lähteä ketään rajoittamaan”, kertoo kirkkoherra Veijo Vatka Herttoniemen seurakunnasta.

(Kirkon tiedotuskeskus)