Seurakuntavaalien ehdokasasettelu on kiivaimmillaan. Listojen jättämiseen on aikaa kaksi viikkoa. Edellisissä vaaleissa erityisesti Helsingissä ongelmana on ollut, etteivät listojen nimet kerro juuri mitään ehdokkaiden taustoista tai ajatusmaailmasta.
Arkkipiispa Kari Mäkinen sekä kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin pitävät tärkeänä, että nuoret lähtevät aktiivisesti mukaan marraskuussa pidettäviin seurakuntavaaleihin sekä ehdokkaina että äänestäjinä.